Kirjottelenpa jotain taas ylös, ettei blogi ihan täysin hiljene pitkäks aikaa. Lukijoiden tulee varautua aiheen ohi lipsuiluun laajalti vielä tässä vaiheessa.. :)
Juhannus oli ja meni taas tämän vuoden osalta, ja oon reilusti antanu mennä siideriä, boolia ja grillipihvejä sekä -makkaraa sisuksiin ilman sen suurempia tunnon tuskia. Ei sitä aina jaksa stressata! Ennen juhannusta vaakakin kehtasi näyttää nelisen kiloa vähemmän kuin alkukeväästä, eli jossain välissä oon jotain osannu tehä oikein. Vielä en ihan tiedä, että missä kohtaa edistyin (ja nyt oon varmaan ehtiny jo takapakkia kompuroimaan saman verran), mutta näillä mennään ja toivotaan et suunta on tulevaisuudessakin alaspäin, siis painon suhteen :)
Tahtoisin kovasti kokeilla elämää mieheni kanssa saman katon alla. Niin, emmehän me vielä asu samassa osotteessa, vaan minä opiskelujen mukana Porissa ja kultani Huittisissa. Muutto kuitenkin siintää jo tulevaisuudessa, sillä pianhan tästä valmistun ja muutan takaisin kotikulmille, jossa sitten voidaan ruveta tosissaan sitä pesää rakentamaan. Pientä pintaremonttia on siis tulevassa lintukodossa tapahtuva ennen kuin siellä tulen asumaan. Nykyisellään kuitenkin oleskelemme viikonloput minun vanhempieni luona, eikä siinäkään tietysti mitään pahaa ole - yksityisyys on vähän heikoilla kantimilla, ja se välillä raastaa kovastikin.
Viikonloppuna olin taas kovin pahoillani miehelle parista pikkujutusta. Nämä pikkujutut ovat kuitenkin sellaisia, mistä en haluaisi luopua, joten toivottavasti kultani otti kuuleviin korviinsa kitinäni ;) Parempi nyt jutella tämmöiset asiat selväksi, eikä vasta sitten, kun muksuja on se neljä ja ero toisi suurta tuskaa meidän lisäksi myös muille ihmisille. Nyt kaikki vähän vieraammat lukijat kauhistuvat, että ihan lastako yrittävät noin epätasapainoiseen suhteeseen, mutta eipä tämä nyt ihan niinkään mene ;) Välillä vähän myrskyää, joo, mutta täysin tosissamme olemme molemmat. <3
Noh, liekö tässä tarpeeksi ajatusta viime päiviltä ja viikolta. Katsotaan lisää taas ensi viikolla.
Heitinpä tuossa uuden ulkoasun pystyyn ja säätelin blogia vähän muutenkin. Sanokaa jos jokin rikkoontui tai ei muuten vaan toimi enää!
VastaaPoista=) Pystyy ainakin kommentoimaan, ilman eri kyselyjä, että miks ei pääse kommentoimaan!! =)
VastaaPoista<3