8. kesäkuuta 2010

Alku

Heips vaan sulle, joka saavuit lukemaan. Tässä pienoinen blogini, johon lisäilen aika ajoin tekstiä ja tuntemuksiani Baby 2011 -projektin tiimoilta. Niin, että mikä projekti? Tarkoitus on siis ensi vuoden aikana saattaa alulle (ja jos onni on myötä ja homma toimii heti alkuunsa, synnyttää) minun ja mieheni ensimmäinen lapsi.

Olen 21-vuotias nainen, jonka suunnitelmissa on valmistua tradenomiksi vielä tämän vuoden puolella ja tosiaan saattaa projekti alulle. Koko hötäkän idea tuli melkein tyhjästä - tajusin, että edellinen ehkäisypillerireseptini on käytetty kokonaisuudessaan, ja pillerit loppuvat syyskuussa. Pohdin ja pyörittelin mielessäni, että mitä tapahtuisi, jos en heti jatkaisikaan pillereiden syömistä?

Miesystäväni on 27-vuotias, ja hänen mielestään idea ei ole ollenkaan huono. Hän suhtautui mielijohteeseeni hyvin positiivisesti, itsekin yllätyin oikein :) Yhden ehdon hän lapsenteolle kuitenkin asetti - minun pitää saada painoni terveellisiin mittoihin. Olen siis todella reilusti ylipainoinen, ja tietysti pienen elämän sisällään kantaminen vaatii veronsa. Projektissa on siis näin äkkiä ajateltuna kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa, ennen kuin pillerit loppuvat, pudotan painoani mahdollisimman tehokkaasti ja teen elämääni sellaisia muutoksia, jotta paino myös pysyy alhaalla. Toisessa vaiheessa, kun pillerit loppuvat, alkaa sitten se yleisesti hauskimmaksi osuudeksi äänestetty lapsentekovaihe oikein tosissaan :) Kolmas vaihe on sitten raskaus ja lapsen saattaminen maailmaan terveenä.

Tietysti lapsen maailmaan tuominen on vasta alkua tämän pienokaisen taipaleella, mutta se on jo täysin oman bloginsa arvoinen juttu. Tässä blogissa siis katsellaan vain aiheita, jotka tulevat esiin ennen synnytystä. Tie on pitkä, mutta eiköhän se tästä!

2 kommenttia:

  1. Voi että, ihanaa että laitoit tästä blogin pystyyn! Oon ihan pähkinöinä täällä :D Eli, kyttäilen, ja toivottavasti ehdit kirjotella paljon ja ruokkia mun perheennälkää<3 Onnea projektille vielä kerta~!

    Ja true. Mä en niin tosta liikunnasta ja terveellisestä elämästä välitä, enkä kyllä usko synnyttämisestäkään pitäväni, mut vavvojen teon harjottelu on ihan jees 8)

    VastaaPoista
  2. =) Onnea projektin kaikkiin osiin. <3 Täällä ollaan tukena!

    VastaaPoista